Suomen eläkejärjestelmä, rautaa vai roskaa?
Koko eläkejärjestelmä on yksi suuri kusetus Suomessa.
Uusi vuosi alkoi, mutta toiko pk-yrityksen uusi vuosi uudet kujeet? Vai jatketaanko samoilla vanhoilla hyväksi havaituilla? Miltä pk-yrityksen uusi vuosi näyttää? Onko teidän yrityksellä suunta selvä vuodelle 2018 vai ovatko eväät levällään kuin sillä kuuluisalla Jokisella? Mitä olisi pitänyt tehdä, jotta teidän pk-yrityksen uusi vuosi pitäisi sisällään selvät suunnitelmat ja sävelet, kuinka edetään vuonna 2018? Toisaalta, jos kalenterivuosi ei ole tilikausi, tarvitseeko uutta vuotta edes juhlia?
Luonnollista on, että jotta pk-yrityksen uusi vuosi voi alkaa, tulee vanha saada vietyä maaliin. Monella pk-yrityksellä vanhan vuoden maaliin viennissä loppuvuoteen kuuluu inventaario ja mahdolliset tulosta parantavat tai heikentävät toimitukset. Tulosta koitetaan usein parantaa esimerkiksi varaston alasajolla, jolloin pääomaa ei ole sidottuna varastoon. Toisaalta samaan aikaan voidaan tehdä hankintoja tilikauden lopussa, jolloin pk-yrityksen liiketoimintaan liittyvät vähennyskelpoiset ostot pienentävät yrityksen tulosta. Tämä taas nykyisen yritysverotuksen vallitessa, jolloin tuloksesta tulee maksaa yhteisöveroa osingonmaksusta riippumatta, johtaa siihen, että pk-yritys maksaa 20 % veroa tuloksesta. Näin ollen voi olla järkevää tehdä mahdollisia ostoja tilikauden lopussa, mikäli haluaa pienentää maksettavan yhteisöveron määrää. Tämä auttaa pk-yrityksen valmistautumista uuteen vuoteen, koska kassavirrassa on silloin menojen osalla vähemmän kuluja verotuksen osalta.
Suurempina valmistautumisina pitäisin kuitenkin suunnitelmallisuutta. On todella tärkeä luoda pidemmän tähtäimen suunnitelmia, mihin yritystä haluaa viedä kuin vain tuijottaa yksittäisen tilikauden tulosta vuoden lopussa. Eräs yrittäjä, kenen kanssa olemme tehneet pitkään yhteistyötä, on omaksunut mallin, jossa hän käy kalenterivuoden viimeisen viikon ja uuden vuoden ensimmäisen viikon aikana rauhassa läpi yrityksiensä tilanteita. Vuoden viimeisellä viikolla hän miettii, miten edellinen vuosi meni, mitä hyvää siinä oli, mitkä asiat menivät täysin päin persettä, jos niin kävi, missä asioissa olisi kehitettävää ja missä hän onnistui suvereenisti. Kaikista näistä kohdista tehdään tiukat miksi -kysymykset niin pitkälle kuin tekstiä tulee. Asiat pitää kuitenkin pystyä perustelemaan itselle ja muille faktojen kautta.
Samainen yrittäjä käyttää kalenterivuoden ensimmäisen viikon jalostaen edellisen viikon havaintojaan edellisestä vuodesta ja alkaa suunnittelemaan tulevaa. Hän asettaa selkeitä mitattavia tavoitteita, jotta seuraaminen ja onnistuminen ovat huomattavasti helpommin seurattavissa. Näitä tavoitteita asetetaan monille halutuille mittareille niin myynnillisen liikevaihdon, kustannustason hallinnan kuin oman henkisen hyvinvoinninkin kohdalta. Liikevaihto puretaan lisäksi uusien asiakkaiden määrään kuluvana vuonna. Tämä uusasiakashankinta jaetaan sitten vuoden jokaiselle kuukaudelle ja niistä koettu keskimääräinen asiakashankinnan keskimääräinen kustannus lasketaan kunkin kuukauden menoihin.
Omaa henkistä hyvinvointia tämä pk-yrittäjä suunnittelee valmistautuessaan uuteen vuoteen liikunnan kautta. Hän seuraa ruokavaliotaan keskimääräistä tarkemmin ja suunnittelee kuntoilut töiden lomaan jo etukäteen. Lisäksi hän suunnittelee töiden rytmittämistä siten, että hän voi joka viikon keskellä, keskiviikkona tai torstaina, paastoa yhden kokonaisen päivän. Yrittäjän tekemät valmistelut luovat hänelle rutiineita, joita hän tarvitsee itselleen varmistaakseen oman hyvinvointinsa.
Onko vuosi alkanut, mutta eväät ovat levällään kuin kuuluisalla Jokisella? Ei hätää, et varmasti ole yksin asian kanssa. Tärkeintä on ottaa aikaa ja käydä läpi nykytilanne, kuinka edellinen vuosi meni ja miksi, sekä suunnitella pk-yrityksen uusi vuosi, tehdä suunnitelma, luoda mitattavat tavoitteet sekä aikataulu. Pk-yrityksen uusi vuosi voidaan hyvin saada aivan uuteen suuntaa, kun luodaan edes selkeät mitattavat tavoitteet, mitä pitää saada mihinkäkin mennessä aikaan. Hyvä on vielä perustella tämä itselle ja henkilökunnalle vastattuna kysymyssanaan miksi.
Miksi, on maailman paras kysymys. Itse opin sen merkityksen
esikoisen ollessa 4 - 5 -vuotias. Samaan aikaan olin erään suuren pörssiyhtiön
palveluksessa vetämässä 500 työntekijän kanavaa. Lapseni kysyi kotona joka
asiassa, kuten kehityksen tuossa vaiheessa kuuluukin, miksi. Tehdään näin.
Miksi? Siivoaisitko huoneesi? Miksi? Syömään! Miksi? Ihanaa, kun aurinko
paistaa. Miksi aurinko paistaa? Miksi se on ihanaa? Otin tästä omaan johtamisen
portfolioon tärkeän kysymyksen, miksi.
Mikäli Jokisen eväät ovat levällään ja niitä lähdetään kuntoon saattamaan, niin on erittäin tärkeä perustella asioita, joita lähdetään tekemään. Miksi? No siksi, että joka kerta kun asian perustelee ääneen, varsinkin jos olisi apuna joku toinen henkilö, ymmärtää itse, onko asiassa mitään järkeä ja miltä ideat kuulostavat ääneen sanottuna. Tähän kannattaa panostaa, koska miksi -kysymykseen vastaaminen selventää omia ajatuksia ja saa kokonaisuuden toimimaan paremmin. Näin tapahtui myös vetämässäni kanavassa ja Aluemyyntipäälliköt ja Tiimiesimiehet tiesivät jo etukäteen valmistautua antamaan perusteluja asioihin, joita olivat esittämässä. Miksi -kysymystä täydensin myös kokonaisella lauseella "Mitä sitten tapahtuu?", jota seurasi taas aina niin ihana, miksi.
Minusta on aina hienoa, kun pk-yrityksen uusi vuosi ei ala tammikuussa. Miksi? Sen takia, että tilikauden ajoitusta on pohdittu enemmän ja miten se tulee vaikuttamaan liiketoimintaan. Koska jokaisen pk-yrityksen on tarkoitus myydä jotain, on alalla kuin alalla useimmiten kiireisempiä aikoja ja hiljaisempia aikoja. Mikäli pk-yrityksen uusi vuosi ei tosiaan ala tammikuun 1. päivänä, vaan joskus muulloin, on toiminnan pohjaa mietitty ja silloin tulokset ovat varmasti parempia. Kyllä toki kalenterivuotta tilikautenaan pitävä yritys voi menestyä, mutta poikkeavan vakituisen jakson kanssa yrittävät ovat miettineet asiaa, kuten blogissamme kerran kirjoitin.
No pitääkö yrittäjän sitten tehdä kevätjuhlaliikkeitä ja
suunnitelmia kalenterivuoden vaihtuessa, jos pk-yrityksen uusi vuosi ei
koitakaan tammikuun ensimmäisenä? Aikaisemmin esimerkkinä käyttämäni yrittäjän
yritysten tilikaudet eivät ole kalenterivuoden mittaisia, mutta hän tekee silti
tuon saman rituaalin joka vuosi. Miksi? Siinä saa yhden hyvän syyn hengähtää ja
katsoa mitä tuli tehtyä. Tämän kautta voi sitten keskittyä yritysten tilikauden
ensimmäiseen puolikkaaseen vielä entistä tarmokkaammin tai tietää kuinka toisen
kanssa edetään viimeinen reilu neljännes.
#PKyrityksenUusiVuosi #UusiVuosiUudetKujeet #PKyrityksenTilikausi #PKyritys #Mikroyritys #KonsultinBlogi #EXIMfi #EXIMkonsultti
Kirjoittanut Jussi Ikkelä
Koko eläkejärjestelmä on yksi suuri kusetus Suomessa.
Arvonlisävero tuntuu olevan kuuma peruna tällä hetkellä monelle. Nykyisen arvonlisäveron alarajahuojennuksen saa täysimääräisenä, mikäli liikevaihtoa on 12 kuukauden tilikaudella alle 10.000 euroa. Osittaista huojennusta voi saada, jos liikevaihto ylittää 10.000 euroa, mutta on alle 30.000 euroa. Viime aikoina on ollut paljon puhetta osittaisen...
Uusi vuosi alkoi, mutta toiko pk-yrityksen uusi vuosi uudet kujeet? Vai jatketaanko samoilla vanhoilla hyväksi havaituilla? Miltä pk-yrityksen uusi vuosi näyttää? Onko teidän yrityksellä suunta selvä vuodelle 2018 vai ovatko eväät levällään kuin sillä kuuluisalla Jokisella? Mitä olisi pitänyt tehdä, jotta teidän pk-yrityksen uusi vuosi pitäisi...